maanantai 8. heinäkuuta 2013

Suklaacroisant

Croisant, se itse täytettävä muhkea sarvi. Jonka sisälle, voit laittaa melkeinpä mitä vaan.
Me teimme eilen jauheliha-porkkana-juusto- sipuli täytteitä, sekä erikseen kinkku-ananas täytteillä. Oli super hyviä! Kuin täytettäviä patonkeja.

Sain kuitenkin idea kokeilla myös suklaa täytteellä. Nehän onnistu hyvin! Mielessä kävi ensimmäisenä, että suklaa tulee varmasti läpi ja palaa. Mutta toisin kävi. Mieskin tykkäsi kovasti!

Suklaacroisantit:

Taikina;
1,5 dl Maito/Vettä
30g Hiivaa
Ripaus suolaa sekä sokeria
Puolikas muna
n. 4dl Vehnäjauhoja
75g  margariinia

Täyte;
n. 100g suklaan palasia
( taikka oman valinnan mukaan)

Voitelu ylijääneellä munalla.

Lämmitä neste kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva. Lisää suola, sokeri ja puolikas muna. Lisää vähitellen jauhoja ja lopuksi rasva. Taikina pitää olla hieman sitkeä, jotta sarvet ei repeile. Kauli pyöreäksi levyksi ja jaa 8 osaan. Täytä ja kääri. Anna kohota lämpimässä paikassa. Voitele munalla ja paista uunissa 225 asteessa n. 10-12 min.

Itse tein pienempiä croisantteja, kun noista kahdeksasta tulee niin hirmu isoja, eikä tälläisiä herkkuja pysty syömään kuin yhden, noin ison suklaapitoisuuden vuoksi. ;)

Oletko maistanut suklaisiacroisantteja?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti