Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1v. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 1v. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Synttärijuhlat

 
Koko viikonloppu aherrettiin leipomusten ja suunnittelujen lomassa. Pikkusisko tuli koko viikonlopuksi yöksi, ja auttoi samalla minkä pystyi, hoivaten samalla Lulua. Isosiskokin tuli jeesaamaan koristeluissa ja katsomaan kummityttönsä perään sen aikaan, että sain osan suolaisista pakkaseen valmiiksi.

Lauantaina alkoi sitten kunnon huushollin siivous ja muiden synttäritarjoilujen teko. Meno oli aika vilskettä, huonojen yöunien jälkeen ja koko ajan oli hommaa. Isimies oli laivaristeilyllä työporukkansa kanssa, joten täällä ei ollut lisäkäsiä minulle.

Lisäksi, lulun yöunet ovat nyt viikon verran menneet todella huonosti, kuin myös sitten äidinkin osalta. Täällä kiukutellaan ja itketään jos joutuu omassa sängyssä nukkumaan.. Lieneekö sitten puhkeavien hampaiden, flunssan tai rokotteiden syy. Äiti alkaa ainakin olemaan jo aika kuitti, kun yöllä herätään 3 kertaa ja ensin nukahdetaan vasta kun pääsee viereen nukkumaan. Siinä joutuu tovin odottamaan että likka nukahtaa ja kantamaan siitä omaan pinnikseen.

Kello taisi olla lähempänä kymmentä illalla kun sain viimeiset kakun pursotukset valmiiksi. Enkä jaksanut sen enempää. Lulun kun ei suostunut nukkumaan, niin jätin suosiolla hommat aamuun.

Tänä aamuna, saatiin tehtyä loput tarjottavat ja vieraat oli tervetulleita iltapäivän jäljestä. Nyt kun nämä synttärit on ohi, saan hetken edes levätä kun likka leikkii uusilla leluillaan. Kävelykärryt on ollu kovassa käytössä kuin myös uudet legot. Olo on aika voimaton, mutta onneksi syntymäpäivät on kerran vuodessa :D

Kuvista löytyy myös viimeisinä, meidän suklaalehti kokeilut. Muffineissa oli jokaisessa pienet lehdet koristeina, ja minusta ne onnistui hyvin. Sekä tein ensimmäisen kerran, aivan itse sokerimassasta ruusun!

Miltäs 1v synttäritarjoilu näytti ?

 

 

 
 
 

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Neuvolakuulumisia

Kokopäivän on ollut hurjan kylmä. Me ei vieläkään omisteta lämpömittaria, mutta se ei haitannut, kun sain jo arvatakkin tämän päivän ulkoilman, selaillen aamun muiden fb päivityksiä.

Kello läheni puolta kahta, ja me aloitettiin pukemaan ulkovaatteita. Löysin kaappien kätköstä, sukulaisilta saatuja ulkovaatteita ja sieltä löyty yksi ja ainut välihaalarin kaltainen puku, mikä oli hieman isohko, mutta sopiva. Me paineltiin aika nopiaa tahtia vaunuilla neuvolan odotusaulaan, aina liian aikaisessa. Aika oli kahdeksi varattu ja me oltiin jo lulun kanssa leikkimässä varttia ennen aikaa. Eihän meillä mikään kiire ollut (?).

Ensin tutustuttiin uuteen neuvolatätiin, joka käy myös minun kotipaikkakunnallani neuvolassa. Meille oli siis uusi. Lulu ei yhtään vierastanut eikä ujostellut uutta tätiä.
Siinä jutustellen hetken, istui lulu pienehköön vaakaan. Tyttö oli kasvanut hurjasti. Oltiin viimeksi käyty neuvolassa kahdeksan kuukauden ikäisenä ja aikaahan on siitä neljä kuukautta.
(Suluissa vanhat mitat)

Painoa: 10.160g (8.780kg)
Pituutta: 75cm (69cm)
Pipo: 46,3cm (44,5cm)
 
" Reipas tyttö. Kasvu tasaista.
Hyvät taidot. Asiat hyvin. Rokotettu. "
 
Seuraavaksi oli vuorossa rokotteet. Yhdistelmärokoto,pneumokokki ja MPR.
Meille olisi pitänyt puhua kahdeksan kuukausneuvolassa rokotteista, sen vuoksi että olisi ollut vanhemmilla aikaa miettiä, miten haluavat antaa rokotteet. Kaikki kerralla taikka viimeinen rokote, kuukauden jäljessä. Siinähän se oli valittava, vaikka kuinka hirveetä se rokottaminen onkaan, niin valitsin kaikki kolme. Helpollahan se menee kun laittaa kaikki samaan syssyyn. Lulu sai siis kaksi rokotetta molempiin reisiin ja yhden olkavarteen.
 Se oli niin hirveää kun ensimmäinen piikki laitettiin. Ehkä äiti oli tässä se, ketä jännitti eniten, mutta lulu oli sitten se, joka huusikin sen edestä. Onneksi tyttö rauhottu tosi nopeasti äidin syliin, josta sai neuvolatädiltä kehuja.
 
Viimeiset rokotteet kun saatiin annettua, tehtiin muutama testi. Pinsettiote, joka oli kyllä aika hauska. Lulu sai poimia lattialta pienet helmet, joissa oli molemmissa päissä kaksi helmeä langan päässä.  Oli kyllä hyvä ote neidillä. Toinen testi oli kuulo. Likka syliin ja täti meni meidän taakse, hienolla " taskulampun" näköisellä vempeleellä ja paineli "äänimerkkejään". Hienosti meni myös se.
 
 
Neuvolassa meni aikaa reilusti yli tunti. Lulukin viihtyi lattialla leikkien ja tutkiskellen uteliaana uutta ympäristöä. Paljon oli asiaa ja paljon sain myös lisää uutta tietoa. Vanhemmat saivat paperihommia, seuraavalle lääkärineuvola käynnille. Korvatkin katsastettiin varmuudeksi, jos olisi löytynyt jokin selitys öisille valvojaisille. Onneksemme ne olivat puhtaat. ♥
 
 
Iltaa kohden lulu oli hieman kärttyinen, johtuen tietenkin annetuista rokotteista. Nyt neiti meni aikasin nukkumaan ja itse pääsi viimein raapustamaan kuulumisia tännekkin. Nyt mekin taidetaan painua unille, kun luultavammin äiti saa taas tänä yönäkin pomppia edes takaisin lulun kanssa. Huomenna alkaakin synttäreiden kunnollinen järjesteleminen ja tarjoilujen hankinta. Enkä vieläkään tiedä minkänäköisen synttärikakun teen.. Apuaa..
 



 

tiistai 24. syyskuuta 2013

Lulu 1v

Tasan vuosi on siitä, kun maailmaan syntyi täydellinen tyttö. Pisteillä 9/9/9. Pituudella 49cm, painolla 3860g ja pipoineen 36cm, terve tyttö, täynnä rakkautta♥

Ensimmäiset kuukaudet vain syötiin, itkettiin ja jokseenkin myös nukuttiin. Meillä oli koliikki vieraana tuolloin. Ainoa nukutuskeino oli koliikin aikana, "keinuttelu olalla". Öinä jolloin vain huudettiin pääpunaisena, oli hiustenkuivaaja kova sana. Se oli keino saada pikkuinen silloin hiljaiseksi, hetkeksi rauhottumaan, ennen uuden huudon aloittamista. Kaikki nukutuskeinot kokeiltiin silloin. Jumppapalloa myöten.. Imetyksen lopetettua ( 2kk jälkeen)  siirryttiin pullomaitoon, ja sen jälkeen meillä nukuttiin yöt putkeen, vähint. 9h, ilman yösyöttöjä. Silloin meille muodoistui myös jonkin näköinen unirytmi.
  Hyvin on koko vuosi mennyt, eikä ole ollut mitään sairasteluita, lukuunottamassa näitä flunssailuita. Nyt pitää koputtaa puuta, että mitään ei tulekkaan. Lulu kasvaa ja oppii nopeasti kaikkea. Kaikkea mitä ei edes vielä tarvisikaan. :D  Tässä vähän tietoa lulusta, kuluneen vuoden aikana, joista osa on jo voinut ja on varmastikkin ollut esillä täällä;
  • Ensimmäisiä hymyjä me saatiin jo n. kuukauden ikäisenä.
  • Ristiäise 25.11. -12
           - Lulu Anna Vadelma
  • Lelujen vieminen suuhun aloitettiin jo kolmen kuukauden iässä, mikä jatkuu vieläkin. :D
  • Ensimmäinen kääntyminen mahalleen tuli päivää ennen neljää kuukautta.
          - Neljän kuukauden tienoilla aloitettiin soseiden maistelut.
           Hyvin upposi hedelmäpiltit.
  • Ensimmäiset kunnon jokeltelut viiden kuukauden äissä.
          - Kinkkuherkku oli herkkua. Nokkamukistakin juotiin ensimmäisen kerran.
  • Istuttiin ilman tukea kuuden kuukauden ikäisenä.
          - Kuuden kuukauden ikäisenä neuvolassa kehuttiin aurinkoiseksi tytöksi.
            Painoa kertyi  puolessa vuodessa 7700g, pituutta 66cm ja pipo 43cm.
            Päiväunia meni 2-3 kertaan päivässä, riippuen miten oltiin herätty.
            Syöttötuolissa istumisia.
  • Konttamaan lähdettiin vasta seitsemän kuukauden iässä.
          - Siirryttiin myös omaan huoneeseen nukkumaan.
          - Ensimmäiset ala-etuhampaat puhkesi.
  • Kahdeksan kuisena meillä taputettiin käsiä innokkaina ja päristeltiin.
            - " Hyväntuulinen tyttö, konttaa ja nousee tukea vasten".
  • Kymmenen kuukauden ikäisenä maisteltiin jo paljon erillaisia ruokia.
           - yhdeksän kuukauden tienoilla aloitettiin maitotuotteita.
           - Osaa antaa suukon ja halin.
  • Yksitoista kuukautta, ja otettiin ensiaskeleet viikko sitten.
           - Oli ensimmäisen kerran yökylässä.
Nyt lulu on 12 kuukautta.. Ensimmäinen vauva-vuosi takana ja joka päivä opitaan uutta ja tullaan oppimaan.
1 -vuotis neuvola on pian, valokuvauksille aika varattu ja hammashuoltoonkin tulossa kutsu. Synttäri juhlia vietämme vasta viikonloppuna. Seuraavaksi alkaakin taaperon-vuosi! :)

Teksti on vähän myöhässä julkaisustaan, mutta tää neiti on vieläkin hereillä. Pomppii justiinsa jaloissa ja yrittää painella nappuloita. Miksi häntä ei nukuta? No me käperrytään tuonne sänkyyn peiton alle yhdessä, jospa neitonen nukahtaisi.

tiistai 17. syyskuuta 2013

1v Kutsukortit

Jotka tilasin suoraan netistä kuvan kera. Vaikka en itse ruvennutkaan tällä kertaa askartelemaan kutsukortteja alusta loppuun, niin kuin Ristiäiskortit tehtiin siskoni kanssa, ovat silti tilatutkin kortit hienoja, omalla käsialalla varustettuja.
 Itse tykkään tilata kuvia, julisteita, kortteja ja lahjoja Ifolorin kautta. Ne ovat tosi edullisia ja toimitusaikakaan ei ole kuin muutama arkipäivä.
 Kirjoitin vain tervetuliais- tekstin kortin kääntöpuolelle, vaikka ensin piti kirjoittaa pieni värssykin, mutta ajattelin sen olevan liikaa;
 "Syyskuun kahdeskymmenesneljäs päivä täytän jo yksi vuotta, joten emme juhli suotta. Vauvantuoksu muistojen laatikkoon jää, kun alan eteenpäin taapertaa tätä elämää. Tulethan tärkeää päivääni viettämään. "

Tervetuloa
Lulun 1v syntymäpäiville
kotiimme, su 29.9 klo.14.00