Itsenäistä sormiruokailua

Lulu sai itse syödä lautaseltaan perunoita, lihaa ja kasviksia. Upposia paljon paremmin, kuin äidin antama lusikalla. Suurin osa meni jopa suuhun asti, eikä lattialle. Videot ovat joka kerralla ylösalaisin kun ne lataan bloggeriin, enkä saa niitä käännetyksi. Tässä kuitenkin vähän esimakua teillekkin, lulun omatoimisesta ruokailusta.

 

Mitä erillaisia ruokia te olette syöttäneet lapsille?

 

Miksi meillä ei syödä?

Parin viikon aikana, meillä ei olla syöty, muuta kuin maitoa. Aamu-iltapuurosta menee vain muutama lusikka, johon se sitten tyssääkin. Puolen tunnin vääntelyn, itkun ja pelleilyn jälkeen, jätän suosiolla homma siihen ja annan pelkän maidon pullosta/nokkamukista. Välipalaksi maistuu kyllä hedelmä jugurtti sekä hedelmät sormuruokailuun. Sillä pärjätään hienosti parikin tuntia. Välissä tietenkin saattaa saada parit maissinaksut, joita nakertaa jos äitikin hörppää kahvia. Lämminruokailu syödään kerran päivässä. Näiden viikkojen sisällä, ruuasta ei ole mennyt kuin puolet jos edes sitäkään. Meillä tuntuu kelpaavan vain ja ainoastaan enää maito sekä pienisormiruoka. Kaikki ylimääräinen maistuisi mielellään, jos vain saisi.

Lululla on kaksi alahammasta ollut jo 7 kuukautisesta saakka sekä nyt toinen ylähammas alkaa puskemaan läpi. Tuntuu nyt hieman siltä, että ruokahaluttomuus johtuu tulevista hampaista, ja sattuvista ikenistä. Entäpäs jos "vauvvaruoka" ei enää maita neitosta. Jos pitäisi pikku hiljaa siirtyä vain meidän tavalliseen ruokaan. Tavallisia maitotuotteita ollaan jo käytetty, melkein joka päiväisesti. Aloittettu maustamattomalla viilillä, raejuustoon asti. Tavallista maitoa on saanut hieman maistaa ruuan yhteydessä. Eikä mitään reaktiota/allergiaa ole tullut.

Illan ratoksi luettiin hieman netistä, mitä muilla on ollut tämän ikäisen lapsen kanssa ruokailun suhteen. Jotkut puhuivat juurikin hampaiden tulemisesta ja korvien sattumisesta. Pitäisi varmaan varmuuden vuoksi käydä tarkistuttamassa korvat, jos vaikka siellä olisikin tulehdusta. Tosin lulu ei kyllä itke päivisin turhia, eikä nukkumaan menossa ole ollut mitään valittamista. Noista ikenistä tuntuu nyt vain olevan vaivaa kun hampaita tulee.

Alan valumaan epätoivoon tämän ruokailun kanssa. Kaikki ruuat menee haaskoon kun ei neiti syö. Juuri iltapuurolla mietein, josko pitäisi antaa vuorostaan velliä, jos se saisi vatsan täyttymään edes hieman. Pohdinnan ja valinnan jälkeen, päätin että nyt syödään velliä, puuron sijasta. Siinä rupean katsomaan vielä varmuudeksi päivämäärän, mikä näytti toukokuuta..Mikä räjähdysmäinen paine siitä syntyy, kun kassillinen ruokaa päätyy roskiin!! Eikun maitoa taas pienen vatsan täytteeksi ja muutamat kasvikset sormiruuaksi. Mitä ihmettä mä keksin aamupalaksi, koska tiedän jo nyt, että siitä puurosta ei mene kuin pari lusikkaa suuhun..

Mitä te olette syöttäneet lapsillenne aamu-iltapalaksi?

Sulava jumppaliike

Mun on pakko jakaa tää video teijän kanssa, vaikka laatu on mitä on. Mä en kestä tätä söpöyttä! Mikä on söpömpää, kuin tämä sulava jumppaliike! ♥ Haettiin viikonloppuna neidille kassillinen uusia kehittävempiä leluja. Palikat on hauskoja, kun niistä kokoaa korkean tornin ja sen kun saa kaataa alkaa ihana kikatus! ♥ 

 

 

 

Kulunut viikko kuvina!

 

 

 

 

 

 

A BEAUTIFUL BODY

Kuten otsikosta jo huomaa, kyse on  A beautiful body haasteesta. Suurin osa bloggaajista, joiden tarinoita luen, olivat osallistuneet tähän haasteeseen. Miksi en siis minäkin?

 Puolialastomuus on minulle häpeällistä, näyttäytyä edes täällä sellaisenaan, mitä minä olen. Inhoan löysää, roikkuvaa vatsaani, raskaus arpineen, enkä saa peilikuvasta muodostumaan mitään maailman seksikkäintä pikini vartaloa. Minä olen tälläinen, omassa vartalossani. Miksi en pysty rakastamaan omaa vartaloani juuri tälläisenään. Olenhan saattanut elämääni maailman ihanimman tyttäreni.♥

Lihoin raskauden aikana kaksikymmentä kiloa. Synnytyssaliin jäi kymmenisen kiloa sekä pikkuhiljaa lähti imetyksen aikana. Olen aina ollut kurvikasta muotoa, ja raskaus muutti kehonmuotoa vielä lisää.
Vielä on parikiloa vyötäröllä ja kova on työ saada ne pois. Raskausarvet eivät katoa mihinkään, ne vain haalenevat pikku hiljaa ja jäävät muistoksi siitä, että olen saanut iloita raskaudesta.

Tässä minä pelossa ja itkussa pohdin uskaltaudunko painamaan julkaise nappia vai poistanko suoraan koko tekstin.. Mutta tässä se nyt tulee.. TÄLLÄINEN MINÄ OLEN!

 

 

Kaikki ei ole niin mustavalkoista

Suurimman osan viikonlopusta vietimme ulkona, aurinkoisessa säässä. Lululla oli varmasti hurjan kivaa, kun täti oli meillä yökylässä. Lulu on kiintynyt niin hyvin tätiinsä, että leikit voi aloittaa heti ovesta astuttua. Ei sitten rupee ujostelmaan eikä ihmettelemään ollenkaan. Täällä nämä kaksi likkaa paineli melkein seiniä pitkin toistensa kimpussa, mitä ilolla oikein katselin! Vietimme aikaa, läheisellä pienellä "rannalla" sekä leikkipuistossa. Jäätelötkin maistui! ♥

 

Suklaacroisant

Croisant, se itse täytettävä muhkea sarvi. Jonka sisälle, voit laittaa melkeinpä mitä vaan.
Me teimme eilen jauheliha-porkkana-juusto- sipuli täytteitä, sekä erikseen kinkku-ananas täytteillä. Oli super hyviä! Kuin täytettäviä patonkeja.

Sain kuitenkin idea kokeilla myös suklaa täytteellä. Nehän onnistu hyvin! Mielessä kävi ensimmäisenä, että suklaa tulee varmasti läpi ja palaa. Mutta toisin kävi. Mieskin tykkäsi kovasti!

Suklaacroisantit:

Taikina;
1,5 dl Maito/Vettä
30g Hiivaa
Ripaus suolaa sekä sokeria
Puolikas muna
n. 4dl Vehnäjauhoja
75g  margariinia

Täyte;
n. 100g suklaan palasia
( taikka oman valinnan mukaan)

Voitelu ylijääneellä munalla.

Lämmitä neste kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva. Lisää suola, sokeri ja puolikas muna. Lisää vähitellen jauhoja ja lopuksi rasva. Taikina pitää olla hieman sitkeä, jotta sarvet ei repeile. Kauli pyöreäksi levyksi ja jaa 8 osaan. Täytä ja kääri. Anna kohota lämpimässä paikassa. Voitele munalla ja paista uunissa 225 asteessa n. 10-12 min.

Itse tein pienempiä croisantteja, kun noista kahdeksasta tulee niin hirmu isoja, eikä tälläisiä herkkuja pysty syömään kuin yhden, noin ison suklaapitoisuuden vuoksi. ;)

Oletko maistanut suklaisiacroisantteja?