Lulu söi ensimmäisen lettunsa tuossa viikonloppuna. Iltapalaksi tälläkertaa maidon kera. Puurot sai siksi päiväksi unohtaa, ja vaihtelua välillä ja uutta makuelämystä. Lulu oli tosi ihmeissään siitä kun sai itse syödä iltapalan. Kun äiti tai isi yleensä syöttää puurot aina iltaisin.
Ensimmäisen letunpalasen suuhun mentäessä, oli nassu näkemisen arvoinen. Lieneekö sitten palanen ollut liian iso, paksu, mauton ei mennyt alas ollenkaan. Myössättiin palasta vain suussa ja pelleiltiin. Loppujen lopuksi, lattialla oli suurin osa letunpalasista, eikä mahaan asti ollut varmaankaan mennyt kuin korkeintaan pieniä"murusia".
Leikiksi meni tämä ruokailu, suusta pois ottaen ja hamstraten niitä pöydän kulmalle nokkamukin taa, jottei äiti näkisi niitä. Ruokaillessa huomaa, kun lulu on joko täysi taikka ruoka ei maistu, niin likka nostelee jalkojansa pyödälle, leikkien varpaillaan. Siihen loppu siis lettujen syönti ja olihan sitä puuroa pakko alkaa vääntämään kun ei maistunut.
Lettuja maisteltiin vielä seuraavana päivänä ja reaktio oli aivan sama. Ei taida olla letut ainakaan vielä tämän lapsen herkkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti